5G:n kehitys vaatii Suomelta mittavia investointeja tietoliikenneinfraan
Valmius nostaa kiinteistön arvoa
Mikäli 5G:n halutaan Suomessa kehittyvän lupausten tasolle, kiinteistöjen tiedonsiirtokapasiteettia on parannettava reilusti. Samalla se merkitsee sitä, että 1,5 – 2 miljoonaan kiinteistöön on rakennettava kuituyhteys seuraavan 10 vuoden aikana. Käytännössä se tarkoittaa keskimäärin 150 000 liittymää ja noin 150 miljoonan euron investointia per vuosi. Mikäli rakentaminen jatkuu yhtä verkkaisena kuin tähän saakka, EU-komission 1 gigabitin tavoitetta ei tulla saavuttamaan. Kiinteistön omistajien luulisi olevan tästä kiinnostuneita, koska hyvä tietoliikenneyhteys nostaa kiinteistön arvoa.
EU-komissio julkaisi syyskuun puolivälissä tavoitteen, että vuoteen 2025 mennessä julkisissa tiloissa ja työpaikoilla on yhden gigabitin yhteys, ja kotitalouksissa vähintäänkin valmius tähän.
– Jotta voisimme vastata yhden gigabitin haasteeseen ja samalla mahdollistamme 5G:n kehittymisen, tarvitaan koko valtakunnassa rohkeampia investointihankkeita kuituinfraan. Yhden gigabitin yhteyden takaa ainoastaan kiinteä kuituverkko, jossa 5G tukiasemat ovat kiinni ja lähellä käyttäjiä, sanoo Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen.
Taloyhtiöillä ja kiinteistöillä jo kiire
Kunnilla, kaupungeilla, kiinteistöillä ja taloyhtiöillä on jo kiire valmistautua 5G:n tulemiseen. Kiinteä kuituyhteys kannattaa rakentaa ennen 5G:tä, ei jälkikäteen.
– Kuituverkko on tänä päivänä yhtä olennainen osa infraa kuin vesi ja sähkö. Palvelut on viety jo kauan aikaa sitten verkkoon. Jos kuituyhteydet eivät ole riittävät, 5G:n lupaus ei toteudu koko Suomessa. Pitää muistaa, että kiinteistön ja asuinalueen houkuttelevuus riippuu tietoliikenneyhteyksien laadusta. Kuka voi asua tai työskennellä kiinteistössä, jossa älypuhelin ja muut päätelaitteet eivät toimi, Matilainen kysyy.
Mobiili ei toimi ilman kuitua
Data liikkuu internetissä aina kiinteässä verkossa. Mobiilia data on ainoastaan tukiaseman ja langattomien laitteiden, kuten älypuhelinten ja muiden kannettavien päätelaitteiden välillä. Koti- tai matkapuhelintukiasemasta data kulkeutuu ennemmin tai myöhemmin kuituverkon kautta internetiin.
– Usein kysytään, mihin kuitua tarvitaan, kun 5G tulee. Tosiasiallisesti viesti kuuluu, että ilman kuitua ei tule 5G:tä. Ainoastaan kuituverkko mahdollistaa siitä annetut mobiililupaukset. Sen edetessä, tukiasemien määrä tulee kasvamaan moninkertaisesti. Käytännössä jokaisessa asutussa kiinteistössä tulee olemaan oma 5G-tukiasema ja sen lisäksi WLAN-tukiasemia, jotka ovat kytketty kuituverkkoon.
Lisätiedot: Finnet-liitto ry, Jarmo Matilainen, p. 044 722 8210, jarmo.matilainen@finnet.fi