Elvera ja BLC Telecom ovat sopineet liiketoimintakaupasta

Elvera ja BLC Telecom ovat sopineet liiketoimintakaupasta

Tietoliikenteen palveluiden kysynnän kasvu on ollut erittäin vahvaa Suomessa ja tämän odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Elvera ja BLC Telecom ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jonka myötä BLC Telecomin tietoliikenneverkkojen kenttäasennus-liiketoiminta siirtyy 13.4.2021 Elveralle. Liiketoimintakaupassa BLC Telecomilta siirtyy kahdeksan henkilöä Elveran palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä.

Liiketoimintakaupan myötä saamme yhdessä rakennettua Savonlinnaan laajemman tietoliikenneverkon asentajaosaamisen keskittymän, jotta voimme yhdessä tuottaa itäsuomalaisille asiakkaillemme luotettavia ja nopeita kuituyhteyksiä sekä ylläpitää olemassa olevaa tietoliikenneinfrastruktuuri. Uskomme, että erityisesti valokuituverkkojen rakentaminen kasvaa lähitulevaisuudessa ulottuen myös haja-asutusalueille. Asiakkaat haluavat asua lähellä luontoa ja etätyömahdollisuuksien hyödyntämistä jatketaan, vaikka koronavirus saadaankin kukistettua.  Näemme Savonlinnan ympäristöineen erinomaisena alueena yhdessä kasvattaa liiketoimintaamme tällä liiketoiminta-alueella.

”Perinteistä Elveran toiminta-aluetta on ollut Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Olemme toimineet sähköverkon rakentamisen ja kunnossapidon parissa ja yksi vahvuuksistamme on kaukolämpö- ja voimalaitosten käyttö ja kunnossapidon työt. Nyt yrityskaupan myötä toimintamme laajenee myös kuituliiketoimintaan. Näemme, että kuituverkkojen rakentaminen vauhdittuu tulevaisuudessa, kun asiakkaat tarvitsevat nopeat ja luotettavat etätyömahdollisuudet myös taajamien ulkopuolella. Meillä on erinomainen mahdollisuus tarjota nykyisiä palveluita ja kehittää uutta palvelutarjontaa yhdessä BLC Telecom:n kanssa asiakkaiden tarpeisiin. Tämä yrityskauppa edesauttaa meitä palvelemaan asiakkaita niin kuituverkoston rakentamisen ja verkon kunnossapidon parissa.  Vahvojen kuituverkkojen rakentamisessa ja ylläpidossa tarvitaan ammattitaitoisia henkilöitä ja työhön sopivaa kalustoa”, toteaa Elvera Oy:n toimitusjohtaja Arto Nieminen.

”Liiketoimintakauppa vahvistaa Elveran tietoliikenneinfrapalveluiden osaamista ja auttaa vastaamaan kasvavan markkinan haasteisiin. Laajentumisen myötä meillä on mahdollisuus työllistää lisää ammattitaitoisia henkilöitä tekemään tärkeää työtä, jolla on maakunnan elinvoimaisuuden ylläpitäjänä tärkeä merkitys. On hienoa saada lisää ammattilaisia joukkoomme”, Nieminen jatkaa.

”Nyt solmittu liiketoimintakauppa syventää yhteistyömme kumppanuudeksi. Tietoliikenneverkko-rakentaminen tulee lisääntymään ja tarvitsemme kumppaniksi vahvan toimijan, jolla on osaamista ja kykyä kehittää toimintaa edelleen toimintamme laajentuessa”, toteaa Hannu Väänänen, toimitusjohtaja, BLC Telecom.

”Uskomme, että Elvera tulee tarjoamaan siirtyvälle henkilöstöllemme jatkuvuutta mielenkiintoisissa työtehtävissä ja kehittymismahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. BLC Telecom yrityksenä pääsee keskittymään vahvemmin tietoliikennetoiminnan palveluihin”, jatkaa Hannu Väänänen.

 

Lisätietoja:

Arto Nieminen
toimitusjohtaja, Elvera Oy
puh. 0400 670 525, arto.nieminen@elvera.fi

Hannu Väänänen
BLC konsernijohtaja
toimitusjohtaja, BLC Telecom
puh. 044 777 5776, hannu.vaananen@blc.fi

 

Elvera

Elvera Oy kuuluu Suomen suurimpiin verkosto- ja infrapalvelualan toimijoihin. Sähköverkkojen lisäksi huolehdimme vesi-, lämpö- ja tietoliikenneverkkojenrakennus- ja kunnossapitotöistä ja tarjoamme monipuolisia teollisuuspalveluja. Vaikka yhtiömme on nuori, on osaamisellamme pitkät perinteet. Elvera Oy on yhdistetty Suur-Savon Sähkötyö Oy:n, Lappeenrannan Verkonrakennus Oy:n ja Kyvera Oy:n verkonrakennustoiminnoista. Katsomme vahvasti tulevaisuuteen, mutta emme unohda juuriamme. Asiantuntijaverkostossamme työskentelee yli 300 ammattilaista. Tuotamme monipuolisia ja joustavia, jatkuvasti kehittyviä palveluja kaikkialle Suomeen. Tytäryhtiömme Oy Ravera Ab toimii Vaasan talousalueella ja Cabelboys Oy maanrakennuksen parissa toimialueellamme. Elveran omistaa kolme suomalaista energiayhtiötä.

BLC

BLC-konserni on nopeasti kasvava, vakavarainen, moderni turva- ja tietotekniikan palveluita tarjoava konserni. Haluamme olla alamme vetovoimaisin toimija ja tuottaa asiakkaillemme arvoa toimimalla oppaana turva- ja tietotekniikassa. Konsernin liikevaihtovaihtotaso on noin 90 miljoonaan euroa ja henkilöstömäärä yli 500 työntekijää. Konserniin kuuluu liiketoiminnot; BLC Telecom, BLC Turva, AM Security, AM Lukkoasema ja Hardware Group Finland. Toimimme 19 paikkakunnalla ympäri Suomen ja pääkonttorimme on Savonlinnassa. BLC on perustettu vuonna 1889. Konsernin omistaa Savonlinnan BLC-Osuuskunta.

BLC Telecom

BLC Telecom tarjoaa Savonlinnassa ja useilla muilla alueilla Itä-Suomessa kattavat ja laadukkaat tietoliikennepalvelut henkilöasiakkaille, yhteisöille ja yrityksille sekä teleoperaattoreille. Palveluvalikoimaan kuuluvat korkealaatuiset tietoliikenne-, puhelin- ja televisiopalvelut  – aina vaativista yritysratkaisuista joka kodin viihdepalveluihin. Yli 130-vuotisen historiamme aikana olemme vakiinnuttaneet asemamme yritysten yhteistyökumppanina ja osana asuinalueiden verkkoinfrastruktuuria.