Kuituverkot kunniaan energiansäästötalkoissa
Kirjoittaja: Jarmo Matilainen, Finnet-liitto ry
Yhden 4K-elokuvan katsominen mobiiliverkossa kuluttaa saman verran sähköä kuin saunan lämmitys, kertoi YLE artikkelissaan kesällä. Mobiilioperaattorit ovat yrittäneet kyseenalaistaa Aalto-yliopiston professori Jukka Mannerin laskelmaa, vaikka lähteenä käytettiin niiden itse julkaisemia tietoja muun muassa matkapuhelintukiaseman energiankulutuksesta.
Mobiiliverkko kuluttaa valokuituverkkoa enemmän energiaa
Tiedonsiirtoverkkona valokuituverkko on noin 5–13 kertaa energiatehokkaampi kuin mobiiliverkko. Siirrettyä datamäärä kohden se on jopa 100–1000 kertaa energiatehokkaampi, koska dataa liikkuu kuituverkossa huomattavasti enemmän lyhyemmässä ajassa. 4K-videon lataaminen työasemalle kestää valokuituverkossa muutamia kymmeniä sekunteja, kun se mobiiliverkossa voi viedä useita kymmeniä minuutteja tai jopa tunteja.
Ero on merkittävä erityisesti haja-asutusalueilla, joissa mobiiliverkkojen datansiirto on hitaampaa kuin taajamissa. Siksi mobiiliverkko kuluttaa yleisesti ottaen merkittävästi enemmän energiaa.
Kesällä julkaistussa EU:n DESI-indikaattorissa Suomi on EU:n ykkönen digitalisaatiossa. Tutkimuksessa yhtenä osa-alueena olivat digitaaliset yhteydet ja varsinkin todella nopeat seuraavan sukupolven yhteydet, kuten valokuitu. Näissä Suomi sijoittui selkeästi alle EU-maiden keskitason, ja haja-asutusalueilla olimme edelleen EU-alueen heikoin.
Datamäärän raju kasvu kasvattaa energiankulutusta
4K-videot korvataan lähivuosina 8K-videoilla. Tarkkuuden kaksinkertaistuminen tarkoittaa, että siirrettävän datan määrä yli kymmenkertaistuu yhtä elokuvaa kohden. Yhden 8K-videon katsominen mobiiliverkon yli kuluttaa siis jopa kymmenen saunan lämmityksen verran energiaa. Mitä suurempia datamääriä siirretään, sitä suuremmaksi valokuidun avulla syntyvä energiansäästö kasvaa.
Mobiilidatayhteyden ja valokuidun energiakulutuksen vertailussa päätelaitteella ei ole merkitystä. Älylaitteet on yleensä yhdistetty kotona langattomaan verkkoon, johon yhteys tulee valokuidulla tai mobiilidatalla.
Mobiilidatayhteys on todella hyvä ja loistava teknologia liikkuvien ihmisten tarpeisiin, ja hyvät mobiilidataverkot ovat suomalaisen yhteiskunnan toiminnan kannalta äärettömän tärkeitä. Silti ei ole mitään järkeä rakentaa kiinteistöihin pelkästään mobiilitekniikkaan perustuvaa nettiyhteyttä.
Ensi talvena etsimme energian säästökohteita tiheällä kammalla. Tiedonsiirto valokuituverkoissa ja myös uusien kuituliittymien rakentaminen ovat tehokas tapa pienentää digitaalisten sisältöpalveluiden energiankulutusta nopeasti – erityisesti jatkossa, kun siirrettävät datamäärät ja näin energiankulutus kasvavat.
Jarmo Matilainen
toimitusjohtaja
Finnet-liitto ry
@Jarmo_Matilai