Kunta- ja aluevaalit: tulevaisuus digitalisaation ytimessä
Ensi huhtikuussa järjestetään ensimmäistä kertaa kunta- ja aluevaalit samanaikaisesti. Nyt valittavat valtuutetut ovat päättävässä asemassa lähes tämän vuosikymmenen loppuun. Tulevaisuuden tavoitteet ovat kunnianhimoisia: EU pyrkii siihen, että kaikki jäsenvaltiot siirtyvät gigabitin yhteiskuntien (EU Gigabit Society) aikaan tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa, että jokaisella kansalaisella on käytössään vähintään yhden gigabitin valokuituyhteys – mielellään kaksisuuntainen. Lisäksi digitaidot ja palvelut kehittyvät niin, ettei kukaan joudu syrjäytymään digitalisaation myötä, vaan palvelut ovat aidosti jokaisen saavutettavissa.
Kuntien rooli kohti gigabitin yhteiskuntaa ratkaiseva
Vaikka tavoite on kunnianhimoinen, tärkeintä ei ole vain päämäärä, vaan eteneminen oikeaan suuntaan. Päätökset ja valinnat, jotka vievät meitä kohti gigabitin yhteiskuntaa, ovat ratkaisevia. Kunnilla ja hyvinvointialueilla on tässä kehityksessä merkittävä rooli, sillä suuri osa ihmisten arkeen liittyvistä palveluista toteutetaan niiden toimesta. Seuraavien alue- ja kuntavaltuustojen keskeisiä tehtäviä on asukkaiden digipalveluiden tuottaminen ja hankkiminen. Lisäksi kuntien kaavoitus ja määräykset esimerkiksi kaapeleiden ja tukiasemien sijoittumisesta määrittävät pitkälti sen, kuinka sujuvaa uusien verkkojen rakentaminen on. Näin ollen kuntien rooli matkalla kohti gigabitin yhteiskuntaa on ratkaiseva.
Tekoäly, konesalit ja datatalouden kasvu luo uutta liiketoimintaa
Viime viikkoina on kuultu merkittäviä uutisia suurista investoinneista, jotka tukevat dataliiketoimintaa ja tekoälyn kehitystä. Esimerkiksi Kajaaniin suunniteltu tekoälyn tutkimusta ja opetusta tukeva infrastruktuuri on erinomainen esimerkki tulevaisuuteen suuntautuvasta kehityksestä. Tietointensiivinen liiketoiminta tarvitsee jatkuvasti lisää laskentakapasiteettia, energiaa, sähkön siirtokapasiteettia sekä tietoliikenneyhteyksiä. Näiden avulla voidaan luoda alusta uusille datapohjaisille liiketoiminnoille ja palveluille, jotka tarvitsevat tuotantokapasiteettia kasvaakseen.
Näihin investointeihin liittyy myös merkittävä työllistävä vaikutus. Rakentamisvaiheessa ne voivat tuoda työtä tuhansille ihmisille, mutta suurin lisäarvo syntyy tuotantovaiheessa. Tällöin investoinnit toimivat monien eri toimialojen digitalisaation mahdollistajina ja luovat työpaikkoja erityisesti digitaalisten palveluiden osaajille.
Suomi houkutteleva investointikohde
Globaalit dataintensiiviset yritykset etsivät kuumeisesti uusia sijoituskohteita. Suomi on tässä kilpailussa vahvoilla: olemme demokraattinen ja turvallinen Nato-maa, joka sijaitsee idän ja lännen rajalla. Meidän on kuitenkin varmistettava, että sähkö- ja digiyhteydet ovat kunnossa ja että niiden kapasiteetti riittää vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Samalla meidän tulee huolehtia siitä, että osaajia ja yrityksiä löytyy tukemaan tätä kehitystä.
Valokuituinfrastruktuurin merkitys kasvaa jatkuvasti, ja liiton jäsenyhtiöiden pitkäaikainen, yli miljardin euron panostus huippunopeiden kaksisuuntaisten gigabittiyhteyksien rakentamiseen alkaa viimein kantaa hedelmää. Nyt on oikea aika varmistaa, että valokuituyhteyksien kehitys jatkuu ja että ne tukevat sekä kuluttajien että yritysten tarpeita.
Digitalisaation mahdollistaminen on yhteinen tehtävämme, ja kuntien ja hyvinvointialueiden päätöksillä on tässä avainrooli. Gigabitin yhteiskunta ei ole vain teknologinen tavoite – se on askel kohti parempaa, saavutettavampaa ja yhdenvertaisempaa tulevaisuutta.
Jarmo Matilainen
toimitusjohtaja
Finnet-liitto ry
jarmo.matilainen@finnet.fi
p. 044 722 8210
Lue myös: