Älä osta sikaa säkissä – ole tarkkana valokuituliittymän valinnassa
Ostaisitko asunnon vain siksi, että voisit valita oven ja lukituksen, mutta et parhaiten toteutettua asuntoa haluamaltasi paikalta?
Valokuituliittymän valinnassa tärkeintä on se, että itse verkon suunnittelu ja rakentaminen hankitaan toimijalta, joka pystyy tarjoamaan markkinoiden nopeimman ja laadukkaimman yhteyden. Sillä ei ole suurta merkitystä, onko yhteys avoin vai ei, koska se ei vaikuta verkon laatuun käytännössä ollenkaan.
Valokuituverkon hankintaan kuuluu kolme vaihetta 1) valokuituverkon suunnittelu ja rakentaminen, 2) pääsy internetiin, 3) verkon käyttäminen. Näistä kaikkein tärkein osuus on ensimmäinen vaihe, koska kuituverkon valmistuttua, sen valintaan ei voi enää vaikuttaa. Verkon suunnittelu ja rakentaminen on myös ymmärrettävästi kallein osuus.
Internet tarjoaa todellista valinnan vapautta
Kun valokuitu on rakennettu ja liitetty kotiin, niin liittymälle avataan pääsy internetiin ja määritellään liittymän nopeus, hinta sekä laskutusmalli. Nämä kuuluvat yleensä osaksi valokuituliittymän toimitusta. Osa toimijoista kuitenkin väittää, että juuri tämä internetpalvelun avaaminen on niin tärkeää, että sen perusteella pitäisi myös valita kuidun rakentaja. Palvelujen kytkemistä tärkeämpi nyt ja jatkossakin ovat nettiliittymän nopeus, hinta ja toimintavarmuus. Kun internetliittymä on avattu, aukeaa koko netin loputon maailma, joka itse asiassa on sitä todellista valinnan vapautta.
Valokuidun ostajan täytyy olla valppaana valitessaan toimittajaa
Kun kotitalous päättää hankkia valokuidun, se sitoutuu pysyvästi kuituyhteyden toimittavaan yhtiöön – ellei joku toinen yhtiö rakenna samalle alueelle toista valokuituverkkoa, mitä ei yleensä tapahdu. Verkon osalta siis asiakas on suoraan tai välillisesti liittymän toimittaneen yhtiön asiakas jopa kymmeniä vuosia.
Tämän vuoksi valokuituliittymän toimittajalla on väliä. Finnet-liiton jäsenyhtiöillä on jopa yli sadan vuoden kokemus verkkojen rakentamisesta. Liiton jäsenyhtiöt investoivat pitkäjänteisesti ja ovat olleet alueensa parhaiden yhteyksien toimittajia sukupolvien ajan. Lisäksi yhtiöt tarjoavat paikallisen asiakaspalvelun ja mahdollistavat asiakkaiden pääsyn internetiin.
Nettiä hankittaessa kuluttajan pitää olla tarkkana, mitä hänelle myydään ja millä perusteilla. Jos myyjä väittää, että heillä on avoin netti ja toisella toimittajalla ei, niin kannattaa kysyä, miten avoimuus näkyy nettipalveluiden nopeudessa ja laadussa.
Jos valokuituverkkoa väittää avoimeksi ja sen vuoksi paremmaksi, niin se on sama kuin myisi kerrostaloasuntoa siten, että ulko-oven ja lukituksen voi itse valita. Tärkeintä kai kuitenkin lienee se, mitä itse asunnosta löytyy ja miten se on rakennettu. Internet on aina yhtä avoin myös niille asiakkaille, jotka ottavat internetpalvelut samalta toimijalta, joka on itse verkon rakentanut.
Lisätiedot:
Jarmo Matilainen
toimitusjohtaja
Finnet-liitto ry
@jarmo_matilai