BLC Telecomille tukea Business Finlandilta

26.06.2020

Business Finland on myöntänyt savonlinnalaiselle BLC Telecomille 100 000 euroa kehitystukea koronapandemian aiheuttamien toiminta-rajoitteiden vuoksi. BLC Telecom joutui keväällä pysäyttämään kentällä tapahtuvan, aktiivisen myyntitoimintansa, joka osaltaan aiheutti keskeytyksen myös yhtiön kasvusuunnitelman toteuttamiselle. ”Koronapandemian aiheuttamat rajoitukset jatkuvat todennäköisesti pitkään, jopa ensi vuoteen. Sopeuttaaksemme liiketoimintaamme uuteen tilanteeseen olemme käynnistäneet kehityshankkeen, jossa rakennamme uusia tapoja tehdä myyntitoimintaamme”, BLC ... Lue lisää


VSP teki viime vuonna jälleen vahvan tuloksen

18.06.2020

Liikevaihto kohosi viime vuonna 20,6 miljoonaan euroon


Maalahden kunta luovuttaa kuituyhtiön JNT:lle

12.06.2020

Maalahden kunnanvaltuusto on päättänyt, että Bothnia Broadband Oy:n (BoB:n) koko osakekanta myydään Pietarsaaren Seudun Puhelin Oy:lle (JNT:lle). Kauppa suunnitellaan toteutettavan elokuun alussa. Nyt myytävä yhtiö on kunnan omistama osakeyhtiö, joka on tuottanut maalahtelaisille data-, puhelin-, TV- ja IT-palveluita 20 vuoden ajan. Bothnia Broadband on rakentanut laajan kuituverkon, joka on mahdollistanut useimpien maalahtelaisten liittymisen kuituverkkoon. Yhtiö ... Lue lisää


Karjaan Puhelimen alueelliset investoinnit optiseen kuituverkkoon nousevat 60 miljoonaan euroon

09.06.2020

Karjaan Puhelimen kuituverkon investoinnit 60 miljoonaan euroon Karjaan Puhelimen yhtiökokous hyväksyi perjantaina ehdotuksen, jonka mukaan investointeja alueellisen kuituverkon rakentamiseksi jatketaan. Tähän mennessä tehdyt panostukset on otettu vastaan hyvin ja yhtiökokous näki, että uskallusta löytyy satsata edelleen niin haja-asutusalueille kuin uusille keskusta-alueillekin Inkoossa, Siuntiossa ja Kirkkonummella. Uusia talouksia liitetään edelleen kuituverkkoon myös Hangossa ja Raaseporissa. Aikaisempi, ... Lue lisää


Valokuitu on merkittävä osa huoltovarmuutta

03.06.2020

Valokuitu on digiloikan ponnistusalusta


Yhteiskunnan uusi normaali vaatii valokuitua

03.06.2020

Kuidulla keskeinen rooli huoltovarmuudessa


IoTNet Finland Oy rakentaa langattoman IoT-verkon Pirkanmaalle

02.06.2020

IoTNet Finland Oy rakentaa langattoman IoT-verkon Pirkanmaalle IoTNet Finland Oy rakentaa Pirkanmaalle LoRa – teknologiaan perustuvan langattoman IoT-verkon. Verkko mahdollistaa erilaisten LoRa-antureiden kytkemisen verkkoon yksinkertaisesti, kustannustehokkaasti, toimintavarmasti ja tietoturvallisesti. IoTNet Finland Oy on Pirkanmaalaisten Ikaalisten-Parkanon Puhelin Oy:n (IPP Oy) ja Leppäkoski Group Oy:n yhteisyritys. Verkko rakennetaan kesän aikana Ikaalisten, Parkanon, Nokian, Hämeenkyrön ja alueille IPP:n ... Lue lisää


JNT madaltaa kynnystä nopean kuituyhteyden hankintaan

15.05.2020

Tuo markkinoille JNT Vuokrakuitu -palvelun


Uudessa normaalissa syntyy uusia voittajia

11.05.2020

Paluuta vanhaan ei ole – on siirryttävä pysyvästi tulevaisuuteen. Jarmo Matilaisen uusin kirjoitus


Pohjois-Hämeen Puhelin on nyt ElmoNet

21.04.2020

Yritysliiketoiminta tytäryhtiö Elmolle