Datan määrä kasvaa, mutta kasvaako informaation määrä samaa vauhtia?
Kirjoittaja: Jarmo Matilainen, Finnet-liitto ry
Kirjoitus- ja lukutaito ovat olleet ihmiskunnan kehittymisen kannalta tärkeimmät edistysaskeleet. Vielä tänäkin päivänä akateemisen tutkimuksen tulokset julkaistaan teksteinä, jotka tosin ovat siirtyneet paperisista digitaaliseen muotoon. Julkaistujen tekstien määrä on myös kasvanut vauhdilla. Digitaalisten julkaisujen määrän kasvu ei kuitenkaan selitä datan määrän huimaa kasvua ja kasvu näyttää vain jatkuvan.
Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – vaikkakin nykyisin myös kuulee sanottavan, että yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvien sisältämä informaatio on helposti muokattavissa ja jopa tyhjästä voidaan luoda kuvia tai videoita, joiden sisältö ei konkreettisesti liity mihinkään – tosin ovathan taidemaalarit ja kuvanveistäjät tätä tehneet vuosisatoja.
Nykyisten älypuhelinten, nopeiden verkkoyhteyksien ja pilvipalveluiden aikakautena on kuvien ja videoklippien jakamisesta tullut trendikästä, ja monet käyttävät melkoisen paljon aikaa siihen, että seuraavat, jakavat ja tykkäävät somejulkkisten sisältöjä. Tämä on omiaan lisäämään datan määrää, mutta kasvaako informaatio samalla? Onko luku- ja kirjoitustaitoon perustuva kehitys vaarassa, kun suuri osa nuoresta sukupolvesta toimii kuten rajallinen joukko taiteilijoita toimi vielä muutama vuosikymmen sitten, eli visuaalisesti?
Tekoäly valtaa asiantuntijatehtävät, jolloin opetusdatan merkitys korostuu
Viime päivinä olemme todistaneet teköälyn laskeutumisen tavallisten ihmisten mahdollisuudeksi OpenAi:n julkaiseman ChatGPT:n avulla. Järjestelmä generoi mistä tahansa teemasta järkevän oloisen tekstin. OpenAi yrityksenä on ovela: samalla kun pääset kokeilemaan sitä, se myös oppii ja kehittyy yhä paremmaksi. Nyt on jo pohdittu, miten käy opettajien tai asiantuntijoiden, joiden tehtäviä tällä voi hyvin korvata? Suomi on pienenä kielenä vasta tulossa mukaan kehitykseen, mutta on vain ajan kysymys, koska niin käy.
Datan määrän kasvaessa tekoälyn tarvitseman oppimateriaalin määrä kasvaa ja siinä on tämän järjestelmän suurin riski. Jos opetusdatan syöttämisessä ns. trollit onnistuvat paremmin kuin asiapohjaisesti toimivat toimijat, lopputulos on vääristynyt. Tässäkin pätee se sama kuin reaalimaailmassa – piilossa oleva tieto voi olla kaikkein arvokkainta. Siksi pitäisikin uskaltaa lukea ja julkaista myös sellaista, mikä ei kerää klikkejä tai ole trendikästä.
Lähestymme vuoden suurinta juhlaa, jonka merkittävin tarina lahjoja jakavasta parrakkaasta, ikuisesti elävästä hahmosta on pääosin fiktiota, mutta sen ympärille on rakentunut merkittävä ja kaiketi vuoden paras kaupallinen sesonki. Onko sitten mikään ihme, että myös verkossa suuri osa liiketoiminnasta nyt ja tulevaisuudessa todennäköisesti rakentuu keksittyyn tai tyhjästä luotuun digitaaliseen todellisuuteen?
Näillä ajatuksilla hyvää joulua meille kaikille!
Jarmo Matilainen
toimitusjohtaja
Finnet-liitto ry
@Jarmo_Matilai