Liiton toimitusjohtajan katsaus vuoteen 2023
Kulunut vuosi on ollut monilla tavoin merkittävä. Siihen mahtui Suomen omat eduskuntavaalit sekä maailmanlaajuisten tapahtumien tuomaa epävarmuutta. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat alkaneet tuntua eri puolilla maailmaa ja lähivuosina ratkeaa, löytyykö ihmiskunnalta tahtoa kääntää tämän kehityksen suunta. Valitettavasti tällä hetkellä kansojen välillä käydään myös kilpailua siitä, mikä yhteiskuntamalli ja arvopohja ohjaavat kehitystä. Kaikilta osin tässä pelissä kaikki kortit eivät ole voittoisia maapallon ja ihmiskunnan kannalta.
Vuosi on ollut ensimmäinen koronapandemian jälkeen, jolloin olemme voineet jälleen säännöllisesti tavata kasvokkain ja edistää valokuiturakentamista monin tavoin. Rakentamisen näkökulmasta tämä vuosi on ollut ennätyksellinen ja valokuidusta on kirjoitettu medioissa enemmän kuin koskaan. Tästä kiitos kuuluu kaikille alalla toimiville niin kilpailijoille, kumppaneille kuin liiton jäsenyhtiöille.
Ensi vuonna rakentaminen vain kiihtyy ja monet kansalaiset saavat kaipaamansa kunnon yhteydet. Lisäksi toivon, että valtioneuvosto osoittaa rohkeutta panostaa myös haja-asutusalueiden valokuitusaatavuuteen. Tämä investointi tulevaisuuteen varmistaa koko maan huoltovarmuuden ja parantaa kansakunnan sietokykyä, kun kohtaamme uusia ilmastonmuutoksen tai globaalien häiriöiden tuomia haasteita.
Kiitos tästä vuodesta koko Finnetin väelle niin liiton toimistossa kuin jäsenyhtiöissä.
Rauhallista joulun aikaa sekä rakentamismyönteistä uutta vuotta 2024!
Jarmo Matilainen
Finnet-liitto ry
toimitusjohtaja